Hoopers

(UUTUUS!)

Maailmalla suurta suosiota saavuttanut Hoopers on rantautunut myös Suomeen. Hauskassa lajissa on paljon samaa kuin agilityssa, mutta ilman hyppyjä ja tiukkoja käännöksiä.

Pääosassa ei ole niinkään nopeus ja näyttävät liikkeet vaan iloinen yhdessä tekeminen ja koiran aktivoiminen. Laji on hauskaa sekä koiralle että ohjaajalle, koira pääsee juoksemalla purkamaan energiaansa samalla kun ohjaaja voi nauttia yhteistyön hedelmistä.

Radat ovat jouhevia, suoraviivaisia ja selkeitä. Pääasiassa läpi juostavia vanteita ja tunneleita sekä kierrettäviä tynnyreitä sisältävät radat on suunniteltu koirille mahdollisimman turvallisiksi. Ratalinjoissa tavoitellaan koiran luonnollista liikkumista ilman äkkijyrkkiä käännöksiä tai hyppyjä. Lajin pääperiaate on, että se ei rasita koiraa liikaa fyysisesti.

Hoopers soveltuu koirille ikään ja kokoon katsomatta. Yllämainitut seikat mahdollistavat lajin harrastamisen myös monille mm. iäkkäämmille sekä fyysisesti rajoittuneille koirille tai koirille joiden rakenne ei ole optimaalinen esim. agilityyn.

Hoopersin tutustumistunnilla pääset tarkemmin tutustumaan lajiin ja kokeilemaan hoopersia käytännössä. Voit halutessasi osallistua joko yhdelle tai useammalle tunnille.

Max. 4 koirakkoa

Hinta
tutustumistunti 23€ / koirakko

SEURAAVAT KURSSIT
ma 6.9. klo 19;50 – 20:50 / tunnin koodi 0609hoop (TUTUSTUMISTUNTI! ) (TÄYNNÄ!)
ma 13.9. klo 19:50 – 20:50 / tunnin koodi 1309hoop (TUTUSTUMISTUNTI!) (TÄYNNÄ!)