JÄNNÄN ÄÄRELLÄ la 25.5. klo 11:00 – 15:00

Meistä jokaista jännittää joskus ja jokin. Etenkin tilanteet, joissa me ja toimintamme joudumme suoran arvioinnin kohteeksi, ovat monelle haastavia. Kun tilanteeseen liittyy kaksi elollista olentoa, ihminen sekä koira, jännitys voi hyvinkin kohota tekemistä haittaaviin mittasuhteisiin.

Hurttia & Huumoria järjestää yhteistyössä hyvinvointiyritys Via Relaxan kanssa ihmisten ja koirien jännitystiloihin liittyvän kurssin.

la 25.5. klo 11:00 – 15:00

Kurssilla avataan jännittämisen vaikutuksia fyysiseen kehoon sekä mieleen, mutta lähestytään jännittämistä myös toisenlaisesta näkökulmasta; mitä hyötyä meille on jännittämisestä, miten pienentää sen negatiivisia vaikutuksia asennoitumisen kautta. Miten puretaan jännitystä mm. kehollisin menetelmin. 

Tutustumme kurssilla myös siihen, miten jännittäminen vaikuttaa koiraamme, miten se ilmenee koiran käytöksessä ja elekielessä sekä miten jännitystilanteita voi helpottaa koiran ja ihmisen välillä.

Kurssin vetäjinä toimivat Sari Hokkanen (Sertifioitu TRE-ohjaaja, Logoterapeuttinen keskusteluohjaaja, Koulutettu hieroja, Kalevalainen jäsenkorjaaja, Vyöhyketerapeutti) sekä Susanna Visapää (koirien käyttäytymiseen erikoistunut eläintenkouluttaja EAT, koirien käyttäytymisen jalostustarkastaja).

Lisätietoja kurssista löytyy täältä

“Rohkeus ei ole sitä, että pelko puuttuu, vaan sitä, että pelosta huolimatta toimii.”   

Lämpimästi tervetuloa!

Lisää julkaisuja