Kohti kohdetta

Haluatko opettaa koirallesi erilaisia kohteita mutta et ole varma kuinka se tapahtuu? Oletko jo opettanut koirallesi jonkin kohteen mutta haluat siihen enemmän kestoa? Haluatko tarjota koirallesi aivojumppaa jota soveltaa käytännön tilanteissa arjessa? 

Kohteiden käytössä koiralle opetetaan tietty toiminto liittyen tiettyyn kohteeseen. Kohde voi olla mikä tahansa asia, esine tai kehon osa, jonka koira mieltää tai opetetaan mieltämään kohteeksi. Yleisimpiä esimerkkejä kohteista ovat ohjaajan käsi (jota koira koskettaa joko kuonolla tai leualla), kosketuskeppi tai jonkinlainen alusta.

Kohde on koiran toiminnan / käytöksen esille saamisen keinona tehokas koska se on useimmiten selvästi hahmotettavissa oleva asia. Kohde myös poistaa esim. herkulla houkuttelun tarpeen.

Kohteilla on lukuisia käyttömahdollisuksia koiran arjessa. Niillä voi harjoitella mm. omaehtoista käsittelyä ja hoitotoimenpiteitä, ohitustilanteita ja toimimista erilaisten häiriöiden alla. Tarjoamansa mukavan aivojumpan lisäksi  kohteiden opettelu ja käyttö vahvistaa koiran omaehtoisuutta ja rohkeutta sekä tekee oppimisesta monipuolista. 

Kurssilla tutustutaan mm. erilaisten kohteiden opettamiseen, kohteen keston lisäämiseen sekä kohteiden monipuolisiin käyttömahdollisuuksiin arjessa.  

Kurssi sopii kaikenikäisille koirille, myös pennuille, joille koiran oppimisen ja operantin koulutuksen perusteet ovat tuttuja. Tunnit pidetään joka toinen viikko jotta tuntien välissä on reilusti aikaa harjoitella tehtäviä. 

Ryhmäkoko on max. 4 koirakkoa.

Huom! Kurssi toteutetaan pienryhmäkoulutuksena, joten koiran tulee pystyä olemaan samassa tilassa muiden koirien kanssa. Tarvittaessa koirien välillä käytetään näköesteitä.

Kurssin hinta: 125€ / sis. 5 harj.krt + ’Kuinka koira oppii’ – luennon)

SEURAAVA KURSSI
to 24.11., 8.12., 22.12., 5.1., 19.1. klo 19:10 – 20:00 / kurssin koodi 1004kohde (TÄYNNÄ!)