Susanna “Suski” Visapää

ELÄINTENKOULUTTAJA (EAT), KOIRANOMI, KOIRIEN KÄYTTÄYTYMISEN JALOSTUSTARKASTAJA

Lapsesta asti eläimet, erityisesti niiden käyttäytyminen, ovat olleet suuri intohimoni. Ahmin tietoa eläinkirjoista, katsoin kaikki mahdolliset luontodokumentit, istuin useasti pitkiä aikoja puiston penkillä katsomassa keskenään leikkiviä koiria,  mietin niiden eleitä sekä käyttäytymisen syitä ja seurauksia.

Afrikassa asuessani kävimme usein perheeni kanssa luonnonpuistoissa viikonloppuretkillä. Kykenin viettämään aikaa tuntitolkulla autossa tarkkailemassa leijonien, hyeenojen, virtahepojen ja pienten maaotusten maailmaa, mitä kaikkea ne puuhasivat ja miksi. Arvokkaasti ohi lipuvat kirahvit herättivät minussa suurta kunnioitusta. Huomasin usein miettiväni missä järjestyksessä ne kulkevat, toistuuko villieläimen käytöksessä samat kaavat kerta toisensa jälkeen. Ja jälleen kerran mietin miksi, syy ja seuraus.

Ja olihan niitä, koiria, kameleontteja ja papukaijakin mahtuu joukkoon. Papukaijan ja koirien kohdalla toteutuivat ensimmäiset eläinten koulutushetkeni. Papukaija George oppi puhumaan muutaman sanan. Dobermann-tyttö Tina ja saksanpaimenkoira / labradorimix Reiska oppivat muutamia temppuja ja perustottelevaisuutta. Tuolloin vielä lapsena ei minulla ollut yksilöityä tietoa positiivisesta vahvistamisesta . Huomasin vain eläinten toistavan käytöksiä joista palkkasin ja joita jaksoin toistaa toistamisen perään.

Suomeen saapuessani, ennen kuin oli mahdollisuutta omaan koiraan, ’kanavoin’ koirahaaveeni ulkoiluttamalla, kouluttamalla ja hoitamalla naapuruston ja tuttujen koiria.
Mieleenpainuvin näistä oli iso rottweileruros Jermu jonka kanssa vietin monta antoisaa hetkeä ja josta tuli kuin tulikin puoliksi minun koirani.

Muutettuani ensimmäiseen omaan kotiini minulle tulivat belgianpaimenkoira groenendael urokset  Laku ja Välkky. Niiden kanssa harrastin omaksi ilokseni agilityä, näyttelyissäkin käytiin. Lakun kanssa harrastettiin myös kilpailumielessä tokoa. Valitettavasti harrastus jäi lyhyeen Lakun sairastuessa ja kuollessa pahaan epilepsiaan reilun parin vuoden ikäisenä.

Karjalankarhukoiran ja siperianhuskyn risteytys, Viki, tuli kodinvaihtajana reilun vuoden ikäisenä. Samaan aikaan Vikin kanssa taloudessa asusteli Alaskanmalamuutti tyttö Nada. Vikin kanssa harrastettiin jäljestystä sekä tottelevaisuutta.
Ongelmakoirapuoli tuli myös erittäin tutuksi. Vikin kanssa tehtiin paljon töitä jotta väkivallan ja kaltoinkohtelemisen seurauksena tulleet pelkoaggressioita  ja  ihmisiin mennyttä  luottamusta saatiin työstettyä. Viki eli pitkän elämän 16-vuotiaaksi asti. Ensimmäistä kertaa olin ilman koiraa, kunnes näin ohjelman työkoirista, jossa oli amerikanakita terapia- ja rauniokoirana.

Vuonna 2005 amerikanakita Sumo muutti luokseni. Hyvin rohkea, omanarvon tunteva, huumorintajuinen, vahvaluontoinen ja kookas Sumo toimi kursseillamme demokoirana, harrasti mejää sekä tokoa ja opetti minulle erittäin paljon koirien käyttäytymisestä. Suomen muotovalion arvonkin se sai. Sumon ollessa reilun kolmen vanha meille muutti amerikanakita tyttö Savu, joka osallistui  pelastuskoiratoimintaan ja oli myös  kursseillamme demokoirana. Savu oli myös kolmen pentueen mahtava äiti.

Nykyään kanssani asustaa amerikanakita tyttö Tuittis. Jonka kanssa olen  harrastanut mm. arkitottelevaisuutta  ja nenätyöskentelyä. Tuittiksen iloinen, tulinen ja herkästi innostuva luonne on myös ajoittain pitänyt kiireisenä käyttäytymisen parissa.

Opiskeltuani ja oltuani useita vuosia töissä myynnin, asiakaspalvelun ja kouluttamisen parissa toteutin lapsuudenhaaveeni ja vuonna 2008 aloitin puolitoista vuotta kestäneet koiranomi-opinnot.

Vuonna 2010 unelmista tuli totta ja minulle tarjoutui tilaisuus tehdä harrastuksestani ja kokemuksistani itselleni työ. Tästä aloitti toimintansa yritykseni Hurttia & Huumoria.

Syvensin eläintenkouluttaja oppejani suorittamalla eläintenkouluttajan ammattitutkinnon vuonna 2015 sekä eläintenkouluttajan erikoisammattitutkinnon 2022, erityisosaamisalana ongelmakäytökset sekä alkukantaiset rodut, voimakoirat ja laumanvartijat.

Koulutan jatkuvasti itseäni ja koiriani jotta tieto ja taidot pysyvät ajan tasalla. Osallistun myös säännöllisesti erilaisille alan luennoille. Koskaan kun ei mielestäni voi oppia liikaa.

Yhteiseloa myötäkarvaan toivottaen

Suski