Hajuja ja hurmosta
Tuntuuko Sinusta että suloisesta pentupallerosta on yhtäkkiä kasvanut hajujen perässä juokseva, huligaania muistuttava teiniotus? Että koirasi korvat ovat ainoastaan koristeena? Että kaikki koirasi ikinä oppima on valunut hiekkaan? Tai että koirallesi on kuin puskista ilmaantunut mielestäsi täysin selittämättömiä käytöksiä, joihin mikään ei tunnu auttavan?
Ei hätää, tämä on täysin luonnollinen vaihe koiran kehityksessä. Hormonit hyrräävät ja nenä vie. Ympärillä tuntuu olevan paljon muitakin kiinnostavampia asioita kuin omistaja.
Teini-iän vaikutukset koiraan ovat hyvin yksilöllisiä. Etenkin silloin kun teini-ikä iskee voimakkaammin, tarvitaan ymmärrystä, kärsivällisyyttä ja vertaistukea.
Teini-iässä pennusta kuoriutuu kuin uusi koira, jonka kanssa toimiminen edellyttää harjoittelua. Pennun kasvaessa kohti nuoruus- ja aikuisikää myös oppiminen, etenkin uuden oppiminen, voi olla ajoittain haastavampaa.
Junnukurssilla vahvistetaan jo aiemmin opittuja taitoja sekä käydään läpi uusia keinoja kouluttamisen tukitoimiksi, jotta päästään yhdessä kohti rauhallisempaa aikuisikää. Tutustumme myös nuoren koiran ja ihmisensä junnuarjen yleisimpiin solmukohtiin. Yhdessä koetut onnistumiset vahvistavat koiran ja ihmisen välistä suhdetta ja samalla auttavat vaikeamman tuntuisten tilanteiden yli.
Erityisen huomion kohteena kurssilla ovat usein junnuiässä haasteita tuovat asiat kuten voimakkaat tunnetilan vaihtelut, ulkoilu, luokse tulo ja erilaisten vaikutteiden alla toimiminen. Vahvistamme keinoja, joilla edellä mainitut asiat saadaan sujuvammiksi ja stressittömämmiksi. Lisäksi teemme helppoja läsnäolo harjoituksia ja tutustumme siihen, miten voimme helpottaa koiran oloa hormonihuurujen keskellä.
Teini-iän alkamisaika on hyvin yksilöllinen. On koirallesi vasta ilmaantunut ensimmäisiä murrosiän merkkejä tai junnuikä on jo voimistunut, olette lämpimästi tervetulleita kurssille.
Hinta 135€ /sis. 5 harjoituskertaa + ’Kuinka koira oppii’ – luennon
SEURAAVA KURSSI
to 28.8., 4.9., 11.9., 18.9., 25.9. klo 18:10 – 19:00 / kurssin koodi 0807hahu ( TÄYNNÄ!)