Rallytoko
Rally-toko on hauska ja monipuolinen harrastus, josta ei puutu huumoria eikä pilkettä silmäkulmassa! Sopivassa suhteessa tottelevaisuutta, agilityä ja koiratanssia sisältävässä lajissa suoritetaan erilaisia tottelevaisuusliikkeitä radan muodossa. Kontaktia ja perustottelevaisuutta vahvistava laji tajoaa samalla myös loistavaa aivoriihtä koiralle.
Kurssilla harjoitellaan mm. rallytokoon liittyviä liikkeitä sekä viretilan säätelyä ja käydään läpi kylttejä. Rallytokon ei tarvitse olla entuudestaan tuttua.
Rally-tokon uudet säännöt tulevat voimaan vuoden 2026 alussa, samalla uusituvat rallytokon kyltit. Kurssilla harjoitellaan vuonna 2026 voimaan tulevien kylttien mukaisesti.
Kurssi soveltuu kaikenikäisille ja -rotuisille koirille, yhtä hyvin arjen tottelevaisuutta petraaville, hauskaa uutta yhteistä harrastusta etsiville kuin kisaamista suunnitteleville.
Kurssin hinta ? € / 5 harjoituskertaa + Kuinka koira oppii? – luento
SEURAAVA KURSSI
IRTOTUNNIT
Rallytokon irtotunneilla harjoitellaan ryhmän koostumuksen, koirakon tason ja toiveiden mukaisesti esim. rataa tai jotain tiettyä rallytokon teemaa. Tunneille voi tulla ylläpitämään jo opittuja rallytoko taitoja tai tulla tutustumaan rallytokoon lajina.
HInta 25,00€ / koirakko / krt
SEURAAVAT IRTOTUNNIT

