Susanna “Suski” Visapää

ELÄINTENKOULUTTAJA (EAT), KOIRANOMI, KOIRIEN KÄYTTÄYTYMISEN JALOSTUSTARKASTAJA

Lapsesta asti eläimet, erityisesti niiden käyttäytyminen, on ollut suuri intohimoni. Ahmin tietoa eläinkirjoista, katsoin kaikki mahdolliset luontodokumentit, istuin useasti pitkiä aikoja puiston penkillä katsomassa keskenään leikkiviä koiria,  mietin niiden eleitä sekä käyttäytymisen syitä ja seurauksia.

Afrikassa asuessani kävimme usein perheeni kanssa luonnonpuistoissa viikonloppuretkillä. Kykenin viettämään tuntitolkulla aikaa autossa tarkkailemassa leijonien, hyeenojen, virtahepojen ja pienten maaotusten maailmaa, mitä kaikkea ne puuhasivat ja miksi. Arvokkaasti ohi lipuvat kirahvit herättivät minussa suurta kunnioitusta. Huomasin usein miettiväni missä järjestyksessä ne kulkevat, toistuuko villieläimen käytöksessä samat kaavat kerta toisensa jälkeen. Ja jälleen kerran mietin miksi, syy ja seuraus.

Ja olihan niitä itselläkin. Koiria, kameleontteja ja papukaijakin mahtuu joukkoon. Papukaijan ja koirien kohdalla toteutuivat ensimmäiset eläintenkoulutus hetkeni. Papukaija George oppi puhumaan muutaman sanan. Dobermann-tyttö Tina ja saksanpaimenkoira / labradorimix Reiska oppivat muutamia temppuja ja perustottelevaisuutta. Tuolloin vielä lapsena ei minulla ollut yksilöityä tietoa positiivisesta vahvistamisesta . Huomasin vain eläinten toistavan käytöksiä joista palkkasin ja joita jaksoin toistaa toistamisen perään.

Suomeen saapuessani, ennen kuin oli mahdollisuutta omaan koiraan, ’kanavoin’ koirahaaveeni ulkoiluttamalla, kouluttamalla ja hoitamalla naapuruston ja tuttujen koiria.
Mieleenpainuvin näistä oli iso rottweileruros Jermu jonka kanssa vietin monta antoisaa hetkeä ja josta tuli kuin tulikin puoliksi minun koirani.

Muutettuani ensimmäiseen omaan kotiini minulle tulivat belgianpaimenkoira groenendael urokset  Laku ja Välkky. Niiden kanssa harrastin omaksi ilokseni agilityä, näyttelyissäkin käytiin. Lakun kanssa harrastettiin myös kilpailumielessä tokoa. Valitettavasti harrastus jäi lyhyeen Lakun sairastuessa ja menehtyessä pahaan epilepsiaan reilun parin vuoden ikäisenä.

Karjalankarhukoiran ja siperianhuskyn risteytys, Viki, tuli kodinvaihtajana reilun vuoden ikäisenä. Samaan aikaan Vikin kanssa taloudessa asusteli Alaskanmalamuutti tyttö Nada. Vikin kanssa harrastettiin jäljestystä sekä tottelevaisuutta.

Ongelmakoirapuoli tuli tuolloin myös erittäin tutuksi. Vikin kanssa tehtiin paljon töitä jotta väkivallan ja kaltoinkohtelemisen seurauksena tullut pelkoaggressio saatiin muokattua pois  ja  ihmisiin mennyt  luottamus saatiin takaisin. Viki eli pitkän elämän 16-vuotiaaksi asti.

Ensimmäistä kertaa olin hetken ilman koiraa, kunnes näin ohjelman työkoirista, jossa oli amerikanakita terapia- ja rauniokoirana. Vuonna 2005 amerikanakita Sumo muutti luokseni. Rohkea, omanarvonsa tunteva, itsevarma ja huumorintajuinen Sumo toimi kursseillamme demokoirana ja harrastettiin mejää sekä möllitokoa.  Sumon itsenäinen ja vahva mutta samalla herkkä luonne opetti paljon käyttäytymisestä ja käytöshaasteiden ratkomisesta. Suomen muotovalion arvonkin se sai.

Sumon ollessa reilun kolmen vanha meille muutti amerikanakita tyttö Savu, joka osallistui mm.  pelastuskoiratoimintaan ja oli myös  kursseillamme demokoirana. Savu oli lisäksi kolmen pentueen mahtava äiti.
Savun pennuista yksi, Napero, jäi kotiin. Monta vuotta kotona asusti kolme amerikanakitaa. Sumo, poikansa Napero ja Naperon emä, Savu.

Nykyään kanssani asustaa amerikanakita tyttö Tuittis. Jonka kanssa olen  harrastanut mm. arkitottelevaisuutta  ja nenätyöskentelyä. Tuittiksen iloinen, tulinen ja herkästi innostuva luonne on myös ajoittain pitänyt kiireisenä käytöshaasteiden ratkomisessa, etenkin Tuittiksen ollessa nuorempi.

Opiskeltuani ja oltuani useita vuosia töissä myynnin, asiakaspalvelun ja kouluttamisen parissa toteutin lapsuudenhaaveeni ja vuonna 2008 aloitin puolitoista vuotta kestäneet koiranomi-opinnot.

Vuonna 2010 unelmista tuli totta ja minulle tarjoutui tilaisuus tehdä harrastuksestani ja kokemuksistani itselleni työ. Tästä aloitti toimintansa Hurttia & Huumoria.

Syvensin eläintenkouluttaja oppejani suorittamalla eläintenkouluttajan ammattitutkinnon vuonna 2015 sekä eläintenkouluttajan erikoisammattitutkinnon 2022, erityisosaamisalana ongelmakäytökset sekä alkukantaiset rodut, voimakoirat, laumanvartijat sekä rescuekoirat. 

Osallistun säännöllisesti alan luennoille sekä koulutksiin, jotta tiedot ja taidot pysyvät ajan tasalla. Koskaan kun ei mielestäni voi oppia liikaa.

Yhteiseloa myötäkarvaan toivottaen

Suski